lauantai 28. syyskuuta 2013

Nyt se on valittu!

Talopaketti nimittäin. AIemmassa kerroinkin, että olemme istuneet kolmen talofirman kanssa tutkimaan vaihtoehtoja ja niistä sitten päätettiin se valinta tehdä. HIntaerot eivät ole valtavat, mutta sisällöissa on eroa sekä talon fyysisessä koossa=neliöissä.

Meillä vaikutti valintaan paljon se, että materiaalit ovat laadukkaita, talotoimitus sisältäisi mahdollisimman paljon kaappeja ja keittiömetrejä, jotta ei tarvitse ensimmäisenä olla lisätilaamassa. Yleensä lisätilaustavarat on hinnoiteltu aika koviksi ja se halvinkin talopaketti kasvattaa hintaansa reilusti. Myös asiakaspalvelulla ja myyjän toiminnalla/asiantuntemuksella oli merkitystä.

Valintamme on Design Talo.  Toivomme että kyseinen firma on pystyssä vielä useamman vuoden päästäkin, jos tulee jotain ongelmaa. Talo, josta meille tehtiin pienennös on Hailuoto 168. http://www.designtalo.fi/fi/talopaketit/hailuoto/hailuoto_168/

Meille lyhennetään pitkää sivua ja päätyyn tulee autokatos varastolla. Huonejärjestystä on muutettu ja keittiö ja olohuone tulevat poikittain, keittiö kadun puolelle ja olohuone pihan puolelle. Takka jakaa tuota tilaa. Laitan pohjakuvaa, kunhan saan aikaiseksi ;)

Seuraavaksi toivomme, että maanrakennusasiat selviävät ja saamme tehtyä valinnan perustusten, paalutusten ja maatöiden osalta. Tuolla alueella pitää paaluttaa, muita vaihtoehtoja ei ole. Maaperätutkimus on vasta puolenkuun kohdalla ja harmittaa, kun emme saaneet sitä aiemmin. Tosin, ei meidän ollut tarkoitus alkaa rakentaa tänä vuonna, mutta kun asuntomme ostaja sai myytyä omansa niin ei meidän kannattanut jättää tilaisuutta käyttämättä.

Kunhan kaikki tutkimukset ja perustussuunnitelmat, lupakuvat ja niiden korjaukset on tehty, toivottavasti marraskuun alkuun mennessä, saamme lupapaperit vetämään. Jos hyvin kävisi, joulukuussa voisi teetättää pohjat ja perustukset. Mutta kun se luvan saanti voi kestää kaksi kuukautta!!! MIkähän siinä paperin pyörittelyssä niin aikaavievää on - varsinkin kun rakennetaan erityisen tiukkojen rakennusmääräysten mukaan kaupungin tontille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti